Peter Franzen: Särkyneen pyörän karjatila

No niin. Tässä oli taas perinteiseen suomalaiseen tyyliin menoa ja meininkiä kun kesäisessä maalaismiljöössä juhlitaan perheen ja naapureiden kesken suvun matriarkan kasikymppisiä. Viinaa ei puutu (tietenkään) ja parit vaihtuu (totta kai) ja juhlakalu päästää sammakoita suustaan koska on vanha ja voi.
👵
Alkuun tämä vaikutti oikeinkin hyvältä. Syntymäpäiväsankari vaikutti mukavan veikeältä kaikessa ilkikurisuudessaan ja semmoinen 50- 60-luvun maalaismaisema oli tapahtumapaikkana kiinnostava. Pidemmän päälle kaikenlainen sekoilu alkoi kuitenkin lähinnä puuduttaa, ja mitä pidemmälle kirjaa lukee niin sitä enemmän kaikenlaista sekoilua myös tapahtuu. Kyllä Franzen kirjoittaa osaa ja kieli on oikein elävää ja mukavaa niin luettuna kuin kuunneltunakin, mutta kun tässä ei sinänsä ole mitään kovin uutta. Tämä nyt on vain taas yhden mieskirjailijan kuvaus suomalaisesta maaseudusta ja siitä miten pääsääntöisesti kaikki on kurjaa ja pilalla koska sota.
🐮
Että kyllähän tämän nyt luki mutta tuskin olisin lukenut loppuun asti, ellen itse olisi valinnut tätä vetämäni lukupiirin seuraavaksi kirjaksi. Ja olihan tässä paljon kauniitakin asioita, lehmänlannanlämmintä huumoria ja hienoja oivalluksia. Päällimmäiseksi mieleen taisi kuitenkin jäädä vain sekoilu. Haukotus.