Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
1999
Otava
413 s.

"Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä. Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaa-festivaali on kylän papille sentään liikaa! Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä."

Tämä on aivan ihana kirja! Ja ollut jo ikuisuuden lukulistallani. Kirjan pohjalta tehdyn elokuvan olen nähnyt jo aikaa sitten ja vieläpä monta kertaa, eikä se johdu muuten pelkästään Johnny Deppistä. Elokuva on vain ollut ehdoton hyvän mielen elokuva samalla tavalla kuin vaikka Amelié. Olikin ehkä hieman yllättävää kuinka erilaiseksi elokuva oli tehty kirjaan verrattuna. Kirjassa pappi onkin esimerkiksi se "pahis", eikä elokuvan pormestarin hahmoa näy kirjassa lainkaan. 

Sanon muuten heti suoraan, että ei kannata lukea tätä kirjaa karkkilakon aikana, ellei sitten ole aivan hillitön masokisti kuten allekirjoittanut. Ihan hirvittävää lukea yksityiskohtaisia kuvauksia mitä moninaisimmista herkuista samaan aikaan kun ei voi itse syödä muuta kuin 90% tummaa suklaata. Mutta oli minulla sentään tumma suklaa ystävänä, toisin kuin tuon pienen ranskalaiskylän papilla Francis Reynaudilla, joka kaikeksi suuttumuksekseen joutuu paastoamaan.

Se huono puoli siinä ehkä on kun katsoo ensin elokuvan ja lukee vasta sitten kirjan, että hahmot ovat valmiiksi mielessä. Minulla oli selvä kuva siitä miltä päähenkilö Vianne tai tämän tytär Anouk näyttää. Toisaalta myös pappi näytti mielessäni samalta kuin elokuvassa, vaikka hahmo on käytännössä aivan eri kirjassa. Ei tämä nyt aivan tolkuttomasti toki häirinnyt, mutta vähän kuitenkin. Tunnelma on molemmissa joka tapauksessa sama. Kamalia asioita tapahtuu toisinaan, mutta niistä selvitään aina eivätkä ne jää liiaksi painamaan mieltä. Huomaa muuten, että Harris on kirjoittanut myös jännäreitä. Enimmäkseen nautin vain siitä kuinka Vianne kuvailee eri kyläläisiä ja näiden pinttyneitä tapoja tai sitä kuinka näiden käytös muuttuu mitä kauemmin Vianne suklaapuotiaan kylässä pitää. Toisaalta myös pappi on tasaisesti äänessä kun hän menee sairaalaan tapaamaan ilmeisesti koomassa makaavaa kollegaansa. Näillä kerroilla pappi Francis Reynaud lähinnä valittaa siitä kuinka Vianne kietoo koko kylän pikkusormensa ympärille herkuillaan ja ajaa kaikki kyläläiset hitaasti mutta varmasti kohti syntiä ja ikuista kadotusta. Vaikkei pappi itsekään ole mikään enkeli  kuten lopulta käy ilmi.

Olen kyllä iloinen siitä, että päätin tilata tämän kirjan itselleni. Nyt pääsen nauttimaan ihanista herkuista ja Viannen luomasta rennosta ja rauhoittavasta tunnelmasta aina kun siltä tuntuu. Ja ensi kerralla tiedän, ettei kannata aloittaa karkkilakkoa samaan aikaan kun lukee tätä. Ellei sitten halua paastota yhdessä kirkkoherra Reynaudin kanssa.

Oi mikä hyvän mielen kirja! Eikä kuitenkaan liian hömppää.