Kaksi kirjaa (kuukaudessa)

Siihen nähden, että nyt on jo toukokuu, olen lukenut enemmän kirjoja kuin yleensä tähän mennessä vuotta. Ainakin luulisin, en ole kyllä aiemmin listannut lukemiani kirjoja niin järjestelmällisesti kuin nyt, joten voin olla väärässäkin. Olen nyt listannut luetuksi yhteensä kymmenen kirjaa, eli jopa noin kaksi kirjaa kuukaudessa! Ei huono saavutus sellaiselta, joka saattaa viettää pitkiäkin aikoja lukematta ollenkaan. Toisaalta tähän listaan eivät ole päässeet sellaiset kirjat jotka ovat jääneet kesken, niitä on varmasti saman verran kuin näitä loppuun asti luettujakin.

Vuoden 2017 alusta aloitin siis tämän näköisen listan muistikirjaani:

Luettuja kirjoja vuonna 2017

Kalle Kniivilä: Putinin väkeä

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Leon Leyson: Poika joka pelastui

Tuula Kallioniemi: Pako

Elizabeth Gilbert: Big Magic - Uskalla elää luovasti

Tittamari Marttinen: Viivi Pusu ja omenakukkien yö

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Marjane Satrapi: Persepolis

Tähän mennessä parhaiten mieleeni jääneet (ja siksi maininnan arvoiset) kirjat tuolta listalta ovat ehdottomasti Laila Hirvisaaren Hiljaisuus ja Kate Atkinsonin Elämä elämältä. Toisaalta toki myös Persepolis, mutta se ansaitsee ehkä aivan oman postauksensa sitten joskus.

Sekä Hiljaisuus, että Elämä elämältä taisivat olla alunperin siskolta saatuja. Äiti ja sisko ovat kirjahirmuja ja ostelevat itselleen koko ajan ja vaikka mitä. Itsehän en ikinä osta mitään. Ainakaan kirjoja tai elokuvia... Ilmeisesti siskolla oli jossakin vaiheessa meneillään jonkinlainen kirjahyllyn siivous, jonka tuloksena äiti ja sitä kautta myös minä saimme omiin hyllyihimme täytettä:

Takakannessa on kettu! ♡

Kate Atkinson: Elämä elämältä

2013
Schidts & Söderströms

595 s.

Tämä oli ollut lukulistallani jo pidempään ja olinkin aivan innoissani saatuani sen ihan omaan hyllyyni. Alkuinnostuksen jälkeen taistelin ensimmäiset sata sivua, jonka jälkeen lukeminen alkoi sujua niin kevyesti että kirja oli lopulta luettu parissa päivässä. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia alussa: henkilöhahmoja oli paljon ja menin koko ajan sekaisin jo niiden määrästä, nimistä ja rooleista. Minulla oli jossakin vaiheessa hämmennystä jopa siitä, kuka tässä nyt oikein on päähenkilö. Hämmennystäni ei yhtään helpottanut sekään, että tämän teoksen idea on siinä, että tarina alkaa koko ajan "alusta" kun päähenkilö kuolee milloin mihinkin. Koko teos tiivistyykin sanoihin: "mitä jos?" 

Eli juuri kun luuli pääsevänsä vähän kärryille, huomaa joutuvansa aloittamaan taas alusta. Saattaa siis vaatia hieman totuttelua päästä tähän kunnolla mukaan, mutta sitten kun siihen pääsee mukaan niin se onkin sitten menoa. Mainitsen tähän loppuun vielä senkin, että oli melkein koomista huomata, miten itkin melkein joka kerta kun päähenkilö Ursula kuoli. Siitäkin huolimatta että tiesin että niin tulee tapahtumaan, sehän on koko kirjan idea! Kun viimeinen sivu oli luettu niin olo oli aika vaikuttunut. Joskus luen tämän vielä uudestaan. 

Arvio?

☆☆☆☆☆ (5/5)

--------------------------------------------------------------------

(Kiitokset äidille tästä kuvasta)

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

2016
Otava

239 s.

Riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja salaisuuksista
Eletään sodanjälkeistä aikaa pienessä kylässä lähellä itärajaa. Inga on luokan kummajainen. Isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon ja on kiinnostunut avaruuden ilmiöistä, mutta on lakannut puhumasta ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Esiliinantaskuvihko täyttyy kysymyksistä ja vastauksista.

Opettajalta ei riitä ymmärrystä, luokkatoverit pilkkaavat Nilkku-Inkuksi. Päiväkirja ja mielikuvitusmaailma ovat tytön pakopaikka ja pelastus. Kesävieraaksi saapunut poika lohduttaa ja auttaa viimein kohtaamaan menneisyyden kauhut.

Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt tarina saa yllättävän lopun. 

Hirvisaaren Hiljaisuuden luin vain siksi, että äitini kehui sitä niin lämpimästi, ja se olikin positiivinen lukukokemus kaikin puolin. Koskaan aiemmin en myös ollut lukenut yhtään Hirvisaaren teosta kokonaan. Minä Katariinaa aloitin, mutten voinut lukea alkua pidemmälle, sillä keisarinnan polvivamma häiritsi lukukokemustani aaaivan liikaa. Hiljaisuus oli aivan uskomattoman nopealukuinen, luin tämän yhdessä päivässä! Luvut ovat toisaalta todella lyhyitä ja siten rakennettuja, että koko ajan pitää lukea "vielä yksi luku". 

Tätä kirjaa lukiessa oli muuten hauska huomata, että minä, joka en siis yleensä kauheasti kiinny kirjojen henkilöhahmoihin, löysin ehdottoman suosikin kaikkien henkilöhahmojen joukosta. Tai tavallaan kaksikin: Lääkäri ja hänen poikansa. Aivan uskomattoman sympaattisia hahmoja. Lukukokemus oli kaikkiaan todella tyydyttävä lopun yllätystä myöten. Tämänkin luen toivottavasti uudestaan.

Arvio?

 ☆☆☆☆☆ (5/5)