Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
2015
Gummerus
412 s.

Nyt on jotain kummallista tapahtunut, kun olen alkanut lukea näin paksuja kirjoja niin nopeassa tahdissa. Ehkä olen kerrankin osannut valita sellaisia kirjoja jotka vie mukanaan ja jotka pitää saada luettua heti loppuun? Tähänkään kirjaan en tosin olisi osannut tarttua, ellei sitä olisi minulle erikseen suositeltu. Parhaiten toimivat yleensä suositukset, jotka päättyvät tai alkavat siten, että suosittelija sanoo taikasanat: "Ajattelin että tykkäisit tästä". Kiitokset suosittelijalle, todella tykkäsin tästä!

Henkilö joka tätä minulle suositteli, taitaa tietää minut aika hyvin. Olen kyllä ollut jo pitkään kiinnostunut feminismistä, ehkä jostain noin 16-vuotiaasta asti, kuten tämän kirjan päähenkilökin. Jo pelkän feministisen kulman takia tämä oli mielenkiintoinen, mutta sitten kun tähän on vielä lisätty mielenterveysteema, niin johan on valistava ja opettava ja avartava kirja kaiken kaikkiaan! Mielenterveys on yleisyydestään huolimatta selllainen aihe, ettei siitä ole liikaa tämänkaltaisia kirjoja.* Päähenkilö Evien pakko-oireista häiriötä (OCD) oli kuvattu niin uskottavasti, että olin ihan varma siitä, että kirjoittajalla on asiasta omakohtaista kokemusta. Kirjan lopussa oli tosin lyhyt kirjailijan haastattelu, jossa selvisi että siitä ei ole kysymys, mutta kattavaa lähdeaineistoa tässä on kyllä käytetty.

OCD:sta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta muutoin kirja oli ihan kuin aikamatka siihen kun itse olin 16-vuotias. Harvoin pääsen lukemaan mielestäni niin aidon tuntuista kuvausta siitä ajasta. En ole myöskään pitänyt itseäni ihmisenä, joka kiinnostuu romantiikasta tai ihmissuhdesotkuista, mutta voihan olla, etten ole vain lukenut itselleni sopivaa kirjaa. Tai ehkä tässä kirjassa aiheen käsittely juuri siitä feministisestä näkökulmasta iski minuun erityisen hyvin?

Viimeisimmäksi haluan mainita vielä tämän kirjan sujuvasta sanailusta. Etenkin Evie ja hänen uudet ystävänsä Amber ja Lottie ovat todella fiksuja, nokkelia sanailemaan ja toisinaan aivan todella hauskoja. Sain sekä nauraa, että vähän itkeäkin tämän kirjan kanssa. Toisaalta seurasin Evien paranemista ja sitten taas huononemista jännittyneen, hermostuneena ja välillä jopa vähän ahdistuneena. Pidänkin paljon myös siitä, kuinka etenkin päähenkilö tekee jatkuvasti huonoja valintoja tai käyttäytyy jotenkin kertakaikkisen typerästi. Koska niin ihmiset tekee ihan oikeassakin elämässä. Ja se ainakin on melko normaalia, vaikkei moni muu asia ehkä olisikaan.

Arvio?

 ☆☆☆☆ (4,5 /5)

*Itse asiassa nyt on yleisemmin alettu kiinnittää enemmän huomiota nimenomaan nuorten mielenterveysongelmiin sekä kirjallisuudessa että televisiossa ja se on hyvä. Halusin linkittää tähän tekstiini vielä aiheeseen liittyvän katselusuosituksen: Jos et ole katsonut vielä, ja nuorten mielenterveys hauskasti käsiteltynä kiinnostaa, niin kannattaa katsoa Ylen nuortensarja Sekasin.
Itse pidin, ja katsoin se jo kahteenkin otteeseen.