Damian Dibben: Historian vartijat - Myrsky nousee

Mikä? - Historian vartijat : Myrsky nousee (The history keepers)
Kuka? - Damian Dibben
Milloin? - 2011 (suomeksi 2012)
Kustantaja? -Gummerus
Pituus? - 324 s.
YKL-luokitus? - 84.2 (suomenkielinen kertomakirjallisuus)
-------------------------------------------------------------------------------------------------

"-Sinä olet varmaan aina kuvitellut, että historia on loppunut... tullut päätökseen menneisyydessä.
-Eikö historia tarkoita juuri sitä? Jake kysyi. Nathan nauroi ja pudisti päätään. -Pas du tout, Topaz vastasi pehmeällä korostuksellaan. -Ei lainkaan. Historia kehittyy jatkuvasti. Se ei ole suora linja, vaan monimutkainen, jatkuvasti muuttuva rakennelma."

Tämä kirja kiehtoi minua kenties erityisesti siitä syystä, että olen joskus itse kehitellyt samankaltaista juonikuviota: teini nykyajasta pääsee jonkin salaseuran jäseneksi, ja sitten seikkaillaan historiallisten tapahtumien keskellä ja taistellaan sellaisia voimia vastaan jotka yrittävät muuttaa historian kulkua huonompaan suuntaan. Periaatteessa on ihan mahtavaa, että joku on jo kirjoittanut sellaisen kirjan, vieläpä näin hyvän! Historialliset tapahtumat nyt eivät vain välttämättä olleet ihan todelliseen historiaan perustuvia mutta mitäpä siitä! Hahmot ovat kaikki suhteellisen nuoria ja aivan omia persooniaan aina vaatteita rakastavasta, (turhamaisesta) Amerikan sisällissodan aikana eläneestä Nathanista, vanhaa professoria pukeutumisellaan muistuttavaan Charlieen, joka pitää Drake-nimistä papukaijaa lemmikkinään.

Ensimmäinen puoli kirjasta meni todella nopeasti, ja olisi se toinenkin puoli mennyt varmasti yhtä nopeasti, ellei olisi ollut koulujuttuja lukemisharrastusta häiritsemässä. Olen joskus kenties sanonut, etten pidä fantasiakirjallisuudesta... No tästä minä kyllä pidin. Vaikka täytyy kyllä myöntää, ettei tämä välttämättä ole ihan perinteistä fantasiaa, tämän kirjan tunnelma oli erityisen elokuvallinen, ja eteni oikeastaan täysin samalla kaavalla kuin mikä tahansa nuorille suunnattu toimintaelokuva. Ympäristön kuvaamiseen ei esimerkiksi juuri tuhlattu sivuja. Tämä oli kevyt, nopea ja mielestäni viihdyttävä nuortenkirja. 

Mietin, että pidinkö tästä kirjasta pelkästään siitä syystä, että siinä matkustetaan ajassa. Se on nimittäin lempiaiheitani. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, ettei se pelkästään siitä johdu. Minulle tuli tästä kirjasta nimittäin alusta asti hyvin vahvasti mieleen myös toinen, Kerstin Gierin kirjoittama aikamatkustuksesta kertova Rakkaus ei katso aikaa- nuorten romaanisarja, josta en niin kovin innostunut. Olen sitä mieltä, että Dibben kirjoittaa samasta aiheesta jotenkin paremmin ja ehkä toisaalta jotenkin perusteellisemmin. Kun Gier ei juurikaan pyri esimerkiksi selittämään aikamatkustuksen tieteellistä puolta, Dibben selittää asian heti romaanin alussa, ja vieläpä perusteellisesti. Vaikka selitys on tietenkin täyttä hölynpölyä atomiumeineen kaikkineen, niin lukija saa ainakin jonkinlaisen selityksen, eikä vaivaa päätään asialla niin paljon kuin muussa tapauksessa tekisi.

Tietenkin Gierin ja Dibbenin kirjojen vertailu on täysin epäreilua, molemmilla on oma tyylinsä käsitellä aikamatkustusta. Halusinpahan vain tässä pohdiskella sitä miksi pidän Dibbenin kirjasta niin paljon. Eikä Gierin romaani ollut ollenkaan huono! Minua vain alkoi ärsyttää sen vahva romanttinen juoni jonka ympärille koko tarina muotoutui. Miksei voi kertoa pelkästä seikkailusta, miksi aina pitää olla myös rakkautta? Toki rakkaus on melko kantava teema myös Historian vartioissa, mutta ehkä sitä kuvataan jotenkin eri tavalla, sillä mieskirjailijan päähenkilö on nuori poika. Seikkailu ja huumori on Dibbenin kirjassa kuitenkin suuremmassa osassa vaikka päähenkilö ihastuukin jo kirjan alkupuolella.

Tämä kirja myös alkaa juuri siten kuten nuorten kirjojen pitäisikin: vauhdikkaasti. Ilmassa on heti jännitystä kun päähenkilö Jake Djones, noin 14-vuotias lontoolainen poika siepataan puistossa. Vauhtia, vaarallisia ja toisaalta hauskoja tilanteita riittääkin siitä lähtien koko kirjan alusta loppuun. Kirjan kirjoittaja onkin todennäköisesti ajatellut juuri nuoria poikia kirjansa kohdeyleisöksi, en toisaalta tiedä osaisivatko pojat kuitenkaan innostua tästä kirjasta. Lisäksi kirjan juoni ja hahmot ovat melko stereotyyppisiä ja tavallaan ennalta-arvattavia.

Hahmojen väliset suhteet ja jännitteet ovat kuitenkin jotenkin herkullisia. Yhtä herkullisia kenties, kuin ruuan kuvaaminen:

"Vaikka Jakella ei ollut lainkaan ruokahalua, Charlien 'kyhäämä' päivällinen olisi voittanut palkinnon missä tahansa Lontoon huippuravintolassa. Päivällinen sisälsi kirsikkatomaattileivän, täytettyjä minipaprikoita kreikkalaiseen tapaan marinoitujen sienten kera sekä mehevää vadelmatäytekakkua vaniljalla maustetulla kermavaahdolla. Kävi ilmi, että Charlie oli oppinut laittamaan ruokaa Napoleonin keittiössä Pariisissa, mutta kokemus oli tehnyt hänestä pysyvästi kasvissyöjän."

Toki kirjassa on huonotkin puolensa, ja monet ovat pitäneet elokuvallisuutta yhtenä niistä. Myös stereotypioiden käyttö on yksi huono puoli. Esimerkiksi se, että kirjan pahikset päätyvät lopussa kaikista Euroopan ja maailman maista juuri Saksaan. Üllätüs?
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Suosittelenko? Kyllä! Tämä teos vei mukanaan.
Arvio? ☆☆☆☆  (4/5)  Elokuvallinen, viihdyttävä ja nopealukuinen. Tavallaan tietysti myös pinnallinen ja stereotypioilla leikittelevä mutta se ei häirinnyt minua mitenkään tolkuttomasti. Kirjan kohderyhmää ovat selvästi nuoret.